Nurmijärvellä on aina arvostettu lukemista. Oheinen kuva ei ole 1990-luvun lamavuosilta, vaan kultaiselta 60-luvulta. Nurmijärven Yhteiskoulun abiajelulla 1968 korostettiin lukemisen merkitystä: ”Lukeminen ilman ajatusta tekee tyhmäksi. Ajattelu ilman lukemista vie harhaan.” Kuva Nurmijärven museon kuva-arkisto, Matti Rintalan kuvakokoelmat.
1990-luvun alun lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä, jolloin sukellettiin syvemmälle kuin jopa toisen maailmansodan jälkeen. Lama jätti karmivat jäljet myös Nurmijärveläisten elämään.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Lama vaikutti nurmijärveläisten lukutottumuksiin kuorien kuntalaisista oikeita lukutoukkia.
Kirjastojen käyttöluvuissa Nurmijärven kuntalaiset olivat Uudenmaan ykkösiä ja maan kirjastokävijöiden kärkikaartia. Ovet kävivät tiuhaan kunnan kolmessa kirjastossa Nurmijärven kirkonkylällä, Rajamäellä ja Klaukkalassa sekä syrjäkyliä kiertävässä kirjastoautossa.
Vuoteen 1993 mennessä lainausmäärät olivat kolminkertaistuneet verrattuna kymmenen vuoden takaisiin aikoihin. Lainaajien määrä oli vuonna 1993 lähes 26 000, eli 88 prosenttia nurmijärveläisistä käytti kirjastoa. Vuotuinen kävijämäärä oli 412 689, minkä mukaan jokainen nurmijärveläinen kävi kirjastossa vuoden 1993 mittaan 14,7 kertaa. Lainausmäärä oli 25,2 lainattua kirjaa asukasta kohden.
1990-luvun asiakirjat eivät suoraan kerro, miksi nurmijärveläiset olivat Uudenmaan innokkaimpia lukijoita. Eikä tietoa ole siitäkään, miksi juuri lama-aika nostatti lukuintoa.
Nurmijärvellä työttömyys oli vuonna 1993 noussut yli 16 prosenttiin. Se toi valitettavan monelle ylimääräistä vapaa-aikaa, mutta lama oli syvä muuallakin Uudellamaalla, missä vastaavaa kasvua ei kuitenkaan tapahtunut.
Kunnan väkiluvun lisääntyminen on sekin yksi mahdollinen tekijä, mutta toisaalta, ei niin lukuintoisissa naapuripitäjissäkin väestö kasvoi.
Tiedämme vain sen, että hyvä tietokirja sivisti ja romaani vei ajatukset arkielämän vaikeuksista muualle.
Tiedätkö sinä, mitä nurmijärveläiset kertovat lukuinnon syyksi?
Historian tutkija, FT Ossi Viita
Otsikon kuva: Nurmijärvellä on arvostettu lukemista, ja Nurmijärven Yhteiskoulun abiajelulla 1968 korostettiin sen merkitystä: ”Lukeminen ilman ajatusta tekee tyhmäksi. Ajattelu ilman lukemista vie harhaan.” Kuva Nurmijärven museon kuva-arkisto, Matti Rintalan kuvakokoelmat.