Nurmijärveä olisi vaikea kuvitella ilman Kivi-juhlia. Tähän päivään saakka jatkunut kesäperinne alkoi heinäkuussa 1953, kun Nurmijärven Opintorahayhdistys ja Aleksis Kiven Seura järjestivät juhlat ensimmäistä kertaa Palojoen Taaborinvuorella. Tuolloin vielä yksikkömuotoon kirjoitetussa Kivi-juhlassa nähtiin Kiven tuotannosta Nummisuutarit, jonka ohjauksesta vastasi teatteriohjaaja Vilho Siivola. Näyttelijöinä olivat paikalliset harrastenäyttelijät. Vuonna 1959 ohjelmaan lisättiin Seitsemän veljestä.
Mitä Kivi-juhlat noihin aikoihin Nurmijärvelle merkitsivät?
Tapahtuman mittakaavasta kertovat ainakin seuraavat luvut vuoden 1961 juhlista: tuottoa kertyi 5,7 miljoonaa markkaa, nykyrahaksi muunnettuna 154 726 euroa, josta suurin osa koostui 9227 myydystä pääsylipusta. Menoja oli 4,2 miljoonaa markkaa, eli nykyrahassa 114 008 euroa, vaikka suurin osa työstä oli palkatonta.
Talkoovoimin maalaiskunnassa järjestettäväksi tapahtumaksi luvut ovat varsin suuria. Kyse oli kunnan suurimmasta yleisötapahtumasta, jota tultiin katsomaan ulkomaita myöten. Nurmijärven Sanomien kuvauksen mukaan juhlien aikana Taaborinvuorella kuultiin suomen kielen lisäksi ainakin englantia, saksaa ja amerikansuomalaisten ”omalaatuista kieltensekoitusta”. Mikään tapahtunut ei ollut ennen tuonut Nurmijärvelle näin suurta ja kansainvälistä joukkoa.
Erityisenä ylpeyden aiheena Nurmijärvellä pidettiin sitä, että niin järjestäjät kuin näyttelijät tulivat omasta kunnasta. Ei ollut kuitenkaan helppoa pitää kiinni periaatteesta, ja vuonna 1962 siitä jouduttiin luistamaan niinkin tärkeän roolin kuin Nummisuutarien pääosan esittäjän kohdalla. Nurmijärven Sanomissa Eskon etsimistä kunnan ulkopuolelta pidettiin häpeällisenä. “Ei ole meille nurmijärveläisille kunniaksi, jos joudumme kutsumaan vähitellen rooliin kuin rooliin ulkopuolisia esiintyjiä (…) on kotiseutuhengen heikkouden merkki, ellemme aikanaan kykene täyttämään näyttelijärintamaan jääviä aukkoja omin voimin.”
Harmitusta lievitti se, että Eskoksi löydetty tamperelainen Kalevi Nummi onnistui roolissaan loistavasti ja sai Helsingin Sanomissakin ylistävän arvion esiintymisestään.
Nurmijärven Sanomissa muiden sanomalehtien juttuja siteerattiin vuolaasti, eikä sanoja säästelty lehden omissakaan arvioissa. Välillä juhlien merkitystä kuvattiin, luultavasti tarkoituksella, jokseenkin yliampuvasti:
”Tuskinpa kaikki nurmijärveläiset vielä oikein tajuavat, kuinka suurista arvoista näissä Kivi-juhlissa on kysymys, kun koko sivistynyt maailma kohdistaa näinä heinäkuun parina viikkona huomionsa räätälinpoika Aleksin kotiseutuun. Kohdistaa siksi, että tämä Aleksis on kirjoittanut sellaisia teoksia, joista puhutaan niin kauan kuin taiteesta ja yleensä kulttuurista maailmassa puhutaan ja kirjoitetaan. Mitähän tämän aikanaan paljon väärinymmärretty ja vaikeissa oloissa varhain päivänsä päättänyt suuri runoniekka sanoisi, jos voisi nyt palata tänne lapsuutensa leikkikentille ja saisi nähdä ja kuulla, miten hänen kuuluisimpia teoksiaan täällä esitetään, ja miten kotiseutu nyt vaalii hänen muistoaan? Ehkäpä hän hieman hämmästyisi, oudostelisikin tätä juhlakohinaa – hän, joka ei koskaan nähnyt rakkaita ’suutareitaan’ ja ’veljeksiään’ näyttämöllä.”
Kivi-juhlien kymmenvuotisjuhlavuotta 1963 juhlistettiin unohtumattomalla matkalla Atlantin toiselle puolelle. Aleksis Kivi oli suuressa suosiossa amerikansuomalaisten asuttamilla seuduilla Pohjois-Amerikassa, joten Taaborinvuoren esitykset päätettiin viedä ainakin kertaalleen myös heidän nähtäväkseen. Kuukauden pituinen Pohjois-Amerikan matka loka-marraskuussa 1963 painoi syvän jäljen Kivi-juhlien historiaan.
Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä esitettiin toistakymmentä kertaa amerikansuomalaiselle yleisölle. Toisin kuin kesän päätapahtumassa, esitykset pidettiin sisäteattereissa, ja salit täyttyivät ääriään myöten. Matkaa johtanut kunnan nuoriso-ohjaaja Eino Aaltonen hehkutti matkaraportissaan esitysten kansainvälistä merkitystä: “Se, että elävää näyttelemistä edelleen jaksetaan harrastaa, vielä kehittääkin tänä konekulttuurin aikana, se on osoitus syvällisestä perisuomalaisesta taide- ja valistusharrastuksesta. Se osaltaan vaikuttaa siihen, että Suomi luetaan kuuluvaksi maailman valistuneimpiin kansakuntiin (…) eipä mieluisampaa joukkoa voisi tänne toivoa.”
Harva oli osannut ennakoida Kivi-juhlista näin suurta menestystä. “Niiden kehitys on ollut aivan hämmästyttävä. Pienestä ajatuksesta on kasvanut kansainvälistä tasoa olevat juhlat. Kiinnostus niitä kohtaan on jatkuvasti lisääntynyt ja laajentunut. Monet katsovat molemmat esitykset vähintään kahteen kertaan”, hämmästeli Ali-Korven emäntä Else Mattila heinäkuussa 1964.
Jos Aleksis Kivi oli aikoinaan tehnyt Nurmijärveä tunnetuksi kirjoittamalla, nyt Nurmijärveä näyteltiin Suomen ja maailman kartalle. Oma arvonsa oli silläkin, että juhlat yhdistivät suuren maalaiskunnan kyliä toisiinsa. Nurmijärven historialle leimallinen kyläpolitiikka oli Kivi-juhlista kaukana. Tapahtumasta saattoivat tuntea ylpeyttä yhtä hyvin palojokelaiset kuin rajamäkeläiset ja kirkolla asuvat, olivathan näyttelijät ja järjestäjätkin kotoisin eri puolilta kuntaa.
Eniten Kivi-juhlat vaikuttivat elämänmenoon Aleksis Kiven syntysijoilla Palojoen kylässä. Aikalaiskirjoituksissa Kivi-juhlien kerrotaan suorastaan aloittaneen uuden aikakauden Palojoella: oli aika ennen Kivi-juhlia ja aika Kivi-juhlien jälkeen. Tässä pienessä maalaiskylässä muu seuratoiminta oli 1960-luvun alussa hieman hiipumassa, mutta Kivi-juhlista oli tullut kylän yhteinen harrastus. Mukana menossa olivat niin nuoret kuin vanhatkin. Esimerkiksi Nurmijärven Sanomissa vuonna 1965 haastateltu 78-vuotias maanviljelijä Johan Fredrik Aalto kertoi saaneensa näyttelemisestä vielä vanhoilla päivillään rakkaan harrastuksen ja aikovansa osallistua esityksiin niin kauan kuin jaloillaan pysyisi.
Jouni Lavikainen
Lähteet: Nurmijärven Sanomat 1962–1965.
