Nurmijärvi – 250 vuotta täyttä elämää -näyttely

Nurmijärvi – 250 vuotta täyttä elämää, ma 1.9.–la 20.12.

Vuonna 2025 vietetään Nurmijärvellä oman hallintopitäjän perustamisen 250-vuotisjuhlaa. Tuona aikana 1470 asukkaan etelähämäläisestä maalaispitäjästä on kasvanut noin 45 000 asukkaan kunta, joka kurkottaa kohti pääkaupunkiseutua.

250 vuoteen mahtuu valtavasti tapahtumia ja täyttä elämää. Kunnan toiminnan ja sen tarjoamien palveluiden kehittyminen on vaikuttanut monin tavoin asukkaiden arkeen. Nurmijärvi – 250 vuotta täyttä elämää -näyttely kertoo nurmijärveläisistä: elämästä, arjesta, ihmiskohtaloista – myös esineet kertovat omaa tarinaansa menneisyydestä. 

Aleksis Kivi on vaikuttanut Nurmijärvellä ja Nurmijärveen monin tavoin. Kirjastosalin parven vitriininäyttelyissä on esillä muutamia näkökulmia siihen, kuinka Kiven perintö on elänyt ja elää Nurmijärvellä. Näyttely pidetään Nurmijärven pääkirjaston Galleria Villessä sekä kirjastosalin parvella 1.9. – 20.12.2025, ja siihen pääsee tutustumaan kirjaston aukioaikoina.

Näyttelyn toteuttajat:
Sisältötuotanto: Nurmijärven museo
Kuvataulujen tarinat: Kirsti Manninen
Kuvitus: Ina Majaniemi
Visuaalinen suunnittelu: Intro:Design

Galleria Ville ja kirjastosalin parvi, Pääkirjasto, Punamullantie 1

Avoinna kirjaston aukioloaikoina 1.9.-20.12.2025. Vapaa pääsy.

Järjestäjä: Nurmijärven museo

Näyttelyssä tapahtuu

Syksy tuo mukanaan tunnelmallisia iltoja ja kiinnostavia kohtaamisia. Syyskuussa vietetään museon valokuvailtaa. Museonjohtaja Leena Koskela, museolehtori Anne Alasmaa ja vastaava opas Petri Lehtonen esittelevät
Nurmijärven museon valokuvakokoelmaa sekä johdattelevat yhteiseen keskusteluun menneiden vuosikymmenten elämästä Nurmijärvellä. Elävien kuvien pariin päästään marraskuussa.  Silloin katsotaan yhdessä nostalgisia kaitafilmejä, mainosvideoita ja muuta kiehtovaa audiovisuaalista aineistoa 1960-luvulta tähän päivään. Joulukuussa on luvassa vielä lämminhenkinen glögi-ilta. Tule nauttimaan kuumaa juomaa, tapaamaan museolaisia ja tutustumaan vielä yhdessä juhlavuoden näyttelyyn ennen sen päättymistä.

  • To 18.9. klo 18 Museon valokuvailta
  • To 6.11. klo 18 Elävää kuvaa Nurmijärveltä
  • Ti 16.12. klo 18 Museon glögi-ilta

Tapahtumat järjestetään pääkirjaston tapahtumatila Männistössä. Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Historiateos ilmestyy lokakuussa

Nurmijärven lähihistoriaan voi syventyä tarkemmin myös lokakuussa ilmestyvän historiateoksen ”Impivaarasta ilmiöksi – Nurmijärven historiaa 1960-2017” sivuilla. Teoksen ovat kirjoittaneet Jouni Lavikainen ja Ossi Viita.