Nurmijärvi + Kurra = 300

Kurra Hockey ry juhlii 50-vuotista taivaltaan

Jääkiekkoseura Kurran perustamisesta tulee kuluneeksi 50 vuotta keväällä 2025. Seura juhlistaa merkkivuottaan koko kiekkokauden 2024-2025 ajan.

”Seuramme juuret ulottuvat vuoteen 1975, jolloin Kurra ry perustettiin. Seuran nimi on saanut vaikutteita Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanista, jossa ”lyötiin kurraa”. Kurran lyömiseen käytetyt pelivälineet, puumaila sekä puinen kiekko, löytyvätkin seuran alkuperäisestä logosta”, kertoo Kurra Hockey ry:n toiminnanjohtaja Heikki Tiihonen.

Vuosikymmenien aikana seura on kasvanut ja kehittynyt esimerkilliseksi jääkiekon kasvattajaseuraksi. Vuonna 2001 nimi muutettiin muotoon Kurra Juniorit ry, joka kuvasti tarkemmin seuran keskittymistä juniorijääkiekkoon. 40-vuotisjuhlan kynnyksellä seuran ilmettä uudistettiin uuden logon muodossa sekä muuttamalla nimi muotoon Kurra Hockey ry.

Tänä päivänä Kurra Hockey ry liikuttaa viikoittain yli 300 lasta ja nuorta Nurmijärven alueella sekä mahdollistaa kilpakiekon ohella matalan kynnyksen toimintaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

”Juhlavuoden aikana tarjoamme monia erityistapahtumia, joiden avulla muistamme seuran historiaa ja luomme elämyksiä nykyisille ja tuleville pelaajille. Juhlavuoden tapahtumat käynnistyvät ikäkausijoukkueiden juhlaotteluilla ja kausi huipentuu keväällä kaikille avoimeen jäädiscoon sekä näytösotteluun 13.4. Juhlavuoden kunniaksi seuran alkuperäinen logo palaa osaksi seuran visuaalista ilmettä, tuoden esiin seuran arvokkaan historian”, Tiihonen kertoo.

Tapahtumalle on myönnetty Nurmijärvi 250 -juhlavuoden erillisavustus.

Lisätietoa: kurra.fi